Työelämän konsultaatiokeskus

 

Yleistä

Konsultaatiokeskuksen palveluvaikoimaan kuuluu voimavarasuuntautuneita kuntoutus-, valmennus- ja työnohjauspalveluita:  työuupumuksesta kärsiville suunnattuja kuntoutuskursseja (Virtapiiri), varhaisen puuttumisen keinojen kehittämistä, työnohjausta sekä työryhmä- ja esimiesvalmennusta. Osuuskunnan työntekijät toimivat asiakkaiden ja työyhteisöjen omille lähtökohdille ja päämäärille rakentuvien hyvinvointi- ja kehitysprojektien tukijoina sekä uusien näkökulmien avaajina.

 

Virtapiiri-kurssit 


(Kursseja ei toteuteta vuonna 2012).


Kelan kanssa yhteistyössä toteutettavat Virtapiirikurssit sisältävät 20 viikottaista käyntikertaa (yleensä kello 13.00-18.00 välillä). Jokaiseen kurssiin sisältyy myös muutama pidempi (6-8 tuntia) päivä. Kurssi toteutetaan joka viikko samana viikonpäivänä.

 

Kurssipäivät sisältävät muun muassa hyvinvoinnin edistämistä sivuavia ryhmä- ja yksilökeskusteluja, asiantuntijakonsultaatioita, liikunnallisia ja rentoumiseen liittyviä aineksia, musiikkiin ja taiteeseen nojautuvia jaksoja sekä retkiä.

 

Kelarahoitteiset kurssit ovat asiakkaille maksuttomia. Osallistujat voivat saada kuntoutusrahaa kurssipäiviltä jos päivä matkoineen kestää yli 6 tuntia tai jos osallistuminen tosiasiallisesti estää työssäolon eikä kyseisiltä päiviltä makseta palkkaa.

 

Osallistujien valinta edellyttää henkilökohtaisia haastatteluja. Kursseille osallistuvat pyritään valitsemaan yhteydenottojen mukaisessa järjestyksessä.

 

Yhteystiedot, kurssin tarkempi kuvaus ja hakeutumisohjeet selviävät tästä kurssiesitteestä (esitteen lukeminen edellyttää ilmaisen Acrobat Reader -ohjelman käyttöä). Kelan kuntoutushakemus (ku102) löytyy täältä (sivun vasemman palkin kohta "kuntoutus").

  

Työnohjaus ja valmennus

Osuuskunta järjestää työnohjausta ja valmennusta kaikenlaisille organisaatioille ja yksittäisille työntekijöille. Jaksot, laajuus ja toimintatavat sovitaan tapauskohtaisesti.

 

Laajennettu työnohjaus

Laajennettua työnohjausta toteutetaan joko yksilö- tai ryhmämuotoisena. Se keskittyy samanaikaisesti työhyvinvointiin, työn kehittämiseen, työn ja perhe-elämän yhdistämiseen sekä motivaatioon liittyviin teemoihin. 

 

Toiminnallinen työnohjaus

Toiminnallisen työnohjauksen tavoitteena on saada työntekijät näkemään toisensa ja organisaationsa uudessa valossa. Samalla päästään käsittelemään työhön ja työyhteisöön liittyviä pulmia hauskalla ja rakentavalla tavalla. Toimintatapa lisää yhteisöllisyyttä, selkiyttää rooleja ja auttaa ratkaisemaan työyhteisöön liittyviä ongelmia.

 

Esimiesvalmennus

Työnohjauksellisia ja valmennuksellisia aineksia yhdistävä yksilö- tai ryhmämuotoinen työskentelymalli sopii johtajien ja esimiesasemassa olevien työntekijöiden kanssa käytäviin keskusteluihin. Päämääränä on sekä työhön että hyvinvointiin liittyvien tavoitteiden saavuttaminen.

 

Yhteyshenkilö

Eero Riikonen, LT, psykiatri. Puhelin 040-5063841, sähköposti: eero.riikonen@oktoivo.fi