Tartu tilaisuuteen - marssi menestykseen
Yleistä
Osuuskunta Toivo aloitti vuonna 2010 Helsingissä ELY-keskuksen rahoittaman, nuorten työllistymiseen liittyvän hankkeen. Vuoden 2012 alusta hankkeen toteuttajana on osuuskunnan kanssa yhteistyötä tekevä Toivo ry.
Hanke toteutetaan yhdessä TE-toimistojen kanssa. Osallistujiksi otetaan nuoria/nuoria aikuisia, joilla on vaikeuksia työelämän tai opiskelun pariin hakeutumisessa tai siihen/niihin kiinnittymisessä. Kohderyhmään kuuluvat kaikki työttömät 17-30-vuotiaat työnhakijat.
Osallistumisen edellytyksenä on, että osallistujat ovat työvoimahallinnon asiakkaita ja heidät valitaan yhteistyössä työvoimahallinnon kanssa. Hankkeen päämääränä on osallistujien sijoittuminen työelämään tai opiskelun aloittaminen/jatkaminen.
Toimintatapa
Omaohjaaja tapaa yksilöllisen tukijakson aikana nuorta ja työnantajaa yhdessä heidän kanssaan sovittavin väliajoin.
Työelämävalmennuksen vaiheet ovat kaikkien asiakkaiden kohdalla seuraavat
- asiakkaiden haastattelut/muut tapaamiset yhdessä Työvoimatoimistojen kanssa
- yksilöllisesti tuettu työharjoittelujakso, opiskelukokeilujakso tai oppisopimuskoulutukseen valmistava työharjoittelu (6 kk)
- 3 kk:n mittainen työharjoittelu- ja koulutusjakso, jossa työharjoittelua on 4 tuntia ja koulutusta 3 tuntia päivässä.
- yksilöllisesti tuettu työkokeilujakso, opiskelukokeilujakso tai oppisopimuskoulutuksen aloitus (6 kk)
- palautetapaamiset yhdessä Työvoimatoimistojen kanssa
Lisätietoja
Heli Koivuniemi: puhelin 09-68667421 tai 045-6791250; sähköposti: heli.koivuniemi@oktoivo.fi
Osoite: Osuuskunta Toivo, Eerikinkatu 28, 8krs, 00180 Helsinki, www.oktoivo.fi